Omavalmistemoottoripyörää testaamassa

Moottoripyörien testaus on pieni, mutta mielenkiintoinen osa Testmillin toimintaa. Vuonna 2016 voimaan tullut uusi omavalmistemoottoripyöriä koskeva lainsäädäntö on osaltaan lisännyt testattavan kaluston kiinnostavuutta. Tässä artikkelissa esiintyvät omavalmistemoottoripyörät edustavat erittäin korkeatasoista ajoneuvokulttuurin ja käsityötaidon kohtaamista, jonka uusi lainsäädäntö tekee nyt Suomessakin mahdolliseksi.

Artikkelin on kirjoittanut testimiehemme Samuel Heikkinen ja se on julkaistu pyörien rakentajien Kimmo Alhon ja Jouni Ruoholan suostumuksella.

---

---

---

---

---

Syyskuinen iltapäivä ei näyttänyt parhaita puoliaan kääntäessäni moottoripyöräni keulan kohti tuttua testauspaikkaamme Nurmijärvellä. Pujotellessani läpi ruuhkaliikenteen tarkkailin taivaalla vaeltavia sadepilviä ja mietin, mahtaako perillä odottaa kuiva asvaltti. Kuin tilauksesta heti Klaukkalan jälkeen Esteri tarjosi antejaan oikein reilulla kädellä ja saatoin vain toivoa että vaatteet kuivuisivat viimeisen kymmenen kilometrin matkalla. Tämä ei nimittäin ollut mikään tavanomainen työkomennus: sen lisäksi, että saisimme testattavaksi kaksi harrastajapiireissä suurta arvostusta nostanutta omavalmistepyörää, oli paikalle tulossa myös FINAS:n edustaja Pekka Kajander arvioimaan Testmillin toiminnan laatua. Sade ei onneksi kestänyt kauaa. Samaa vauhtia tienpinnan kuivumisen kanssa nousi mieliala ja odotin jo innolla pääseväni testaamaan pyöriä, joita olin moneen otteeseen ihaillut eri tapahtumissa aidan toiselta puolen. Olin hyvissä ajoin liikkeellä ja niinpä kurvasin tutulle testauspaikalle ensimmäisenä – mutta tuskin olin saanut kypärän päästäni kun tuttu chopper-shovelin etupyörä ilmestyi näkökenttääni ja hetki sen jälkeen myös loppupyörä ohjaimissaan Teemu, joka toi paikalle testilaitteiston. Paikalle saapui myös Itä-Suomen testaajien nokkamies Nasse ja jäimme yhdessä odottelemaan asiakkaita sekä FINAS:n edustajaa.

Kauaa emme ehtineet sotasuunnitelmaa hioa kun parkkipaikalla alkoi tapahtua, pakettiautosta purettiin pyörä, jonka kaltaista ei ole montaa koko maailmassa. Kimmo Alhon omistama 1920-luvun Brough Superiorin tyyliin rakennettu RR JTOR 1150 -omavalmistemoottoripyörä näytti tasan yhtä hienolta kuin näyttelyhallin loisteessa. Lähempi tutkiskelu osoitti, että luvassa olisi mielenkiintoinen testirupeama. Pyörä on tehty viimeistä piirrettä myöten vastaamaan aikakautensa tuotosta, joten siinä on mekaaniset rumpujarrut molemmissa pyörissä ja etuhaarukka luonnollisesti mallia risukeula mekaanisella kitkatoimisella iskunvaimennuksella. Tämä ei kuitenkaan reipasta testiryhmää säikäyttänyt, olihan vuosien varrella päästy koeponnistamaan jos jonkinlaisia kaksi- ja kolmipyöräisiä.

Testitulosta vailla oli myös Jouni Ruoholan pyörä. Koska se on jarrulaitteidensa, rakenteensa ja massansa osalta Kimmon pyörään nähden identtinen, todettiin, että molempia ei tarvitse testata erikseen, vaan toisen testitulokset pätevät molempiin.

Kaksoismagneetoilla varustettu veekakkonen jyrähti käyntiin ja aavistuksen nuoruusvuosistaan pyylevöitynyt testikuljettaja survoi itsensä lähinnä polkupyörän satulaa muistuttavalle jakkaralle. Kun pieni tutustuminen pyörään oli parkkipaikkanopeuksissa otettu, oli aika suunnata kohti maantietä. Loppujen lopuksi moottoripyörä on aina moottoripyörä: vaikka vaihteenvalitsinta käytettiinkin poikkeuksellisesti oikealla kädellä ja kytkin oli myös käsikäyttöinen, niin vuosien kokemuksen tuomalla varmuudella vauhti lähti kiihtymään kohti testissä vaadittavia nopeuksia. Ihan puhtaasti ajokokemuksena tämä pyörä oli nautinnollinen, pystyin mielessäni näkemään pitkien viiksieni lepattavan nahkakypärän läppiin tweed-ajopuvun pyrkiessä ylös pitkien nahkasaappaideni varsista kiihdyttäessäni halki englantilaisen maalaismaiseman. Todellisuus kuitenkin kutsui: vaikka säätila tulomatkalla muistuttikin saarivaltakuntaa, niin töissähän tässä oltiin.

Eräänlaiseksi käytännön ongelmaksi muodostui testilaitteiston sijoitus: vielä tässä testissä käyttämämme kiihtyvyysmittari vaati mahdollisimman pysty- tai vaakasuoran asennuksen, mutta menneiden aikojen kilvanajotyyli suosi hyvin etukumaraa ajoasentoa, jossa kumpikaan asennustapa ei ollut vaikeuksitta toteutettavissa. Sittemmin päivitetyllä laitteistollamme ongelmaa ei enää ole. Kokemuksen mukanaan tuoma näppituntuma kertoi, että pyörässä kyllä on jarrut, mutta hyväksyttäviä lukemia mittarista ei laitteiston asennuksen haasteiden seurauksena ensimmäisellä yrittämällä saatu.

Pienistä käytännön vastoinkäymisistä huolimatta hymy ei hyytynyt asiakkailta, testaajilta eikä edes tilannetta seuraavalta FINAS-herralta. Jälkeenpäin Teemu totesi lakoniseen tyyliinsä, ”ehkä FINAS:n keikalle olis voinu ottaa vähän helpomman laitteen havaintovälineeksi”. Lopulta saimme tallennettua riittävän määrän hyväksyttäviä mittaustuloksia ja niin vaan kävi, että viime vuosisadan alun hengessä rakennettu moottoripyörä täytti jarrulaitteidensa ja alustansa osalta nykypäivän suorituskykyvaatimukset.

Jäimme vielä toviksi rupattelemaan paikan päälle ja keskustelimme asiakkaiden kanssa siitä, mitä tulee ottaa huomioon ennen rekisteröintikatsastukseen suuntaamista. Vaikka pyörien esikuvan elinaikana ei edes tiedetty esimerkiksi suuntavilkuista mitään, pitää sellaiset tämän vuoden malliseksi rekisteröitävässä laitteessa olla. Tätä kirjoitettaessa molemmat pyörät on hyväksytysti katsastettu ja rekisteröity Suomeen. Myös FINAS-syynistä selvisimme puhtain paperein.

Omasta ja Testmillin puolesta onnittelen rakentajia kertakaikkiaan upeista pyöristä!